Hyppää pääsisältöön

Nuorten kesätyöllistyminen 2026

Pyhäjoen kunta tukee vuonna 2026 aktiivisesti 15–18-vuotiaiden nuorten kesätyöllistymistä. Vuosina 2008–2010 syntyneille nuorille tarjotaan kesätyöpaikka. Lisäksi vuonna 2011 syntyneille nuorille annetaan mahdollisuus työllistyä kesällä kesätyöseteliä hyödyntämällä.
Nuorten työllistymistä tuetaan kolmella eri tavalla:
  1. Kesätyöseteli: Kunta tarjoaa tuen piiriin kuuluville nuorille 300 euron arvoisen kesätyösetelin, jolla nuori voi hankkia työpaikan yrityksistä, yhteisöistä tai kotitalouksista
  2. Työpaikkana kunnassa: Kunta tarjoaa kahden viikon mittaisen kesätyöpaikan kunnan tehtäviin.
  3. Kesätyöyritys: Nuori voi perustaa kesäkaudella toimivan kesäyrityksen, jolle myönnetään 300 euron arvoinen kesätyöseteli.
 
Kesätyöseteli

Kunta tarjoaa tuen piiriin kuuluville nuorille 300 euron arvoisen kesätyösetelin, jolla nuori voi hankkia työpaikan yrityksistä, yhteisöistä tai kotitalouksista. Työllistämiseen vaaditaan y-tunnus, kotitalouksiin työllistyessä ilmoitetaan työnantajan henkilötunnus. Kesätyöseteliä ei kuitenkaan voi käyttää, jos nuoren työllistää perheenjäsen tai isovanhempi.

Tuen saamiseen liittyy seuraavat ehdot:

  • Työsuhteen tulee kestää vähintään kaksi viikkoa ja 60 tuntia kesä-elokuun aikana.
  • Työnantajan on maksettava työehtosopimuksen mukaista palkkaa sivukuluineen.

Ehtojen täyttyessä kunta maksaa työnantajalle kesätyösetelin arvon. 

Kesätyösetelin voi tilata, 1kpl / henkilö, Anne Röningiltä : anne.roning [at] edu.pyhajoki.fi. Setelin voi myös hakea Saaren koululta osoitteesta Koulutie 9. Kesätyösetelit ovat jaossa 16.2.2026 alkaen.

 
Kesätyöpaikka kunnalla

Kunta tarjoaa kahden viikon mittaisen kesätyöpaikan kunnan tehtäviin. Kunnan tarjoamat kesätyöpaikat liittyvät erilaisiin Pyhäjoen kunnan tuottamiin palveluihin: muun muassa ulkoalueiden hoitotehtäviin puistoissa, liikunta-alueilla ja kiinteistöissä, sekä monipuolisiin tehtäviin päiväkodeissa, kirjastossa ja museossa. Kesätyön kesto on 2 viikkoa, työaika 30 tuntia viikossa ja palkka 7,30 euroa tunnilta. Työjaksot sijoittuvat 1.6. – 31.8.2026 väliselle ajalle. 

Työpaikat julkaistaan Kuntarekry -sivuilla 1.2.2026 ja hakuaika työpaikkoihin auki 20.3.2026. Linkki kesätyöpaikkoihin Kuntarekry-sivulla: https://www.kuntarekry.fi (täsmälinkki lisätään tähän kun työpaikat tulevat hakuun)

 

Kesäyritys

Nuori voi perustaa kesäkaudella toimivan kesäyrityksen, jolle myönnetään 300 euron arvoinen kesätyöseteli. Kesäyrityksen emoyhtiönä toimii oppilaitos tai 4H-yhdistys. Tukea myönnetään, vaikka kesäyrityksen toiminta jatkuisi kesäkuukausia pidempään.

Tukisumma maksetaan kahdessa erässä:

  • Ensimmäinen 50 % maksetaan, kun nuori on osallistunut yrittäjyyskoulutukseen ja esittänyt hyväksyttävän liiketoimintasuunnitelman.
  • Loput tuesta maksetaan, kun yritystoiminnasta on syntynyt liikevaihtoa ja siitä on laadittu raportti.

Setelin kesäyritystukea varten voi tilata Anne Röningiltä: anne.roning [at] edu.pyhajoki.fi. tai noutaa Saaren koululta osoitteesta Koulutie 9. Kesätyösetelit ovat jaossa 16.2.2026 alkaen.

Kalenterivuoden aikana voi hakea tukea vain yhteen kesätyömuotoon. 

Pyhäjoen kunnanhallitus päätti nuorten kesätyöllistymisen tuesta kokouksessaan 12. tammikuuta. 

Lisätietoja: 

Anne Röning
koulusihteeri
040 359 6110
anne.roning [at] pyhajoki.fi (anne[dot]roning[at]pyhajoki[dot]fi)