Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toteutti kyselyn alkuvuonna 2026 Pyhäjoen ja kahdeksan muun kunnan kanssa viisaan liikkumisen suunnitelmaa varten. Tavoitteena oli kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantaminen sekä liikenneturvallisuuden kehittäminen. Asukaskyselyllä selvitettiin liikkumistottumuksia ja asukkaiden näkemyksiä, joita hyödynnetään suunnitelmassa.
Reippailu trendiksi
Kysely keräsi yli 1 800 vastausta. Sen mukaan auto on alueella suosituin liikkumismuoto arjen matkoilla, mutta myös pyöräily ja kävely ovat iso osa arjen matkoja. Lähes puolet vastaajista kertoi, että uskoo oman pyöräillen liikkumisen lisääntyvän tulevaisuudessa ja vastaavasti noin kaksi viidestä arvioi oman kävellen liikkumisen lisääntyvän tulevaisuudessa. Merkittävimmiksi syiksi kävelylle ja pyöräilylle nostettiin ulkoilu ja virkistys sekä kätevyys liikuttaessa paikasta toiseen.
Joka kolmannella turvavyö kateissa
Liikenneturvallisuuden koetaan olevan melko hyvällä tasolla. Suurimpina riskeinä liikenteessä tunnistetaan ylinopeudet sekä puhelimen käyttö ajoneuvolla ajaessa. Turvalaitteiden käytön osalta kyselyssä nousi esiin huolestuttava tieto, jonka mukaan vain 67 % vastaajista käyttää turvavyötä aina autolla liikkuessa. Myös muiden turvalaitteiden kuten kypärän ja pyöränvalojen käytössä tunnistettiin parannettavaa.
Turvallisuus ja pyöräily isoin askelin eteenpäin
Liikkumis- ja liikenneturvallisuuskyselyn lisäksi hankkeessa on kesän ja alkusyksyn aikana tehty maastokäyntejä sekä käynnistetty liikenneturvallisuuden toimenpidesuunnittelu ja pyöräliikenteen pääverkon suunnittelu. Työ etenee suunnitellusti, ja suunnitelmien on määrä valmistua helmikuussa 2027.
Syksyn aikana suunnitelmat viimeistellään, ja alkuvuodesta 2027 niiden etenemisestä ja sisällöstä järjestetään keskustelutilaisuus. Hanke päättyy helmikuussa 2027, jolloin julkaistaan tulokset ja loppuraportti.
Pyhäjoen lisäksi kyselyyn ja hankkeeseen osallistuvat Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Oulaisten, Pyhäjoen, Raahen, Sievin, Siikajoen ja Ylivieskan kuntalaiset.
Lisätietoa hankkeesta antavat:
Jyrki Määttä, Pyhäjoen kunta (jyrki.maatta [at] pyhajoki.fi (jyrki[dot]maatta[at]pyhajoki[dot]fi))
Karri Hakala, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus (karri.hakala [at] elinvoimakeskus.fi (karri[dot]hakala[at]elinvoimakeskus[dot]fi))
Soile Purola, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus (soile.purola [at] elinvoimakeskus.fi (soile[dot]purola[at]elinvoimakeskus[dot]fi))
Kirsi Översti, Ramboll Finland Oy, (kirsi.oversti [at] ramboll.fi (kirsi[dot]oversti[at]ramboll[dot]fi))